sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Koiratanssikisa päivä II


Päivä Veikkolassa alkoi auringonpaisteella ja rennolla menolla. Mari ja Johanna olivat tuomareina kanssani, minulle oli langennut kunnia olla vastaavana ylituomarina tänäänkin.

Koirakot, jotka esiintyivät eilen, lähes kaikilla suoritus oli tänään parempi kuin eilen. Ohjaajat olivat rennompia, koirat olivat rennompia, esitykset sujuivat kitkattomammin. Päivän ehdoton suosikkini oli Sallan ja Limen ihastuttava freestyle esitys. Saman pistemäärän annoin Sinille ja Sonicille, kumpikin esitys oli yhtä hyvä, vain eri tavalla.


Kesken Sallan esityksen, jostain nousi puhurimainen myrskytuuli, joka heitti telttamme päämme yli pitkin kenttää. Väistin niukasti keskitolpan lennon, mutta Lime ei tainnut edes huomata teltan lentoa, uskomaton keskittymiskyky. Naureskelimmekin tuomareiden kanssa, että jatkossa teltan lentoa kesken esityksen  ei voi pitää "kohtuuttomana haittana"...

Sitten loppukisan ajaksi saimmekin ihmistolpat roikkumaan teltassa kiinni.  Loppu hyvin, kisa saatiin kunnialla läpi, vaikka metalliaidat vielä palkintojen jaossa kaatuivatkin kolisten.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Koiratanssituomarina Veikkolassa


Tänään koiratanssikisoissa Sini teki Sonicin kanssa historiaa. Sonicista tuli Suomen ensimmäinen koiratanssivalio.

HTM taso oli aika hyvä, freestyle alokaspuolella hieman heikompi.


Päivä meni ripeästi ja HTM ja Freestyle saatiin arvosteltua mallikkaasti, olin itse vastaavana tuomarin ensimmäistä kertaa. Kiitokset Hannele ja Marita, oli kiva nähdä pitkästä aikaa :)


Tuomarin lahja oli hieno :)

Avoimet ovet

  

Maanantaina meillä oli avoimet ovet. Kuvassa Lumin tyttö Stella.
Mukana olivat myös Hope, Linda, Jessie, Chanel, Cessi. Oli mukavaa nähdä taasen kaikkia :)

Flash


Viime vuoden amaryllikseni 'Flash' kukkii :)

Pihlajanmarjoja


Pihlajanmarjoja etupihallamme, olisikohan viimein myönnettävä, että syksy on tullut...

torstai 6. syyskuuta 2012

Mustaterrierileirillä


Vietimme rentouttavan vikonlopun mieheni kanssa mustaterrierileirillä. Jedi oli samantien kuin kotonaan.

Alhaalla kuvissa Jedi oikealla.



Alla oikealla Byron, Jedin täysveli. Pojat olivat melkein täysin samankokoisia.


Pääsimme jälkimetsään, Jedi keksi heti, mikä on jutun juoni



Byronin porukka jäljellä



Sitten harjoittelimme merkkikepin tunnistusta ja noutoa




Alla Jedin toinen täysveli: Sergei


Jedi ja Byron pellolla, aluksi oli hieman vauhtia, mutta sitten meni painiskeluksi



Lenkillä metsässä

Leirirakennuksia

Mökillä remontti edistyy vauhdilla


Yllä kukkapenkki parkkipaikan vieressa ja alla kukkapenkki parkkipaikalta pihalle.


Tummanpunainen päivänlilja



Kirvesmies sai saunan terassin ja tukipylväät uusittua.


Saunan lattia purettiin ja tehtiin uusiksi

 

Mädät hirret uusittiin...


Ruusupenkki kukkii


Talon vintille saatiin tuuletusaukot molempiin päihin


Etupiha alkaa muokkaantumaan pikkuhiljaa



Kaivon puhdistus vaati neljän ihmisen ja kahdeksan koiran työpanoksen



Työkaluvaja saatiin maalattua, kiitos Henkka!


Piipun päälle saatiin hattu


Keinu ja muut pihakalusteet maalattua

 

Puuliiteri korjattua ja maalattua


Talo on maalattu