keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Loppiainen


Joulu on amaryllisten aikaa ja joulun jälkeen niitä löytää tarjouksesta monenlaisia.

Sorrutuun myös kerrottuun valkoiseen saintpauliaan ja sen innoittamana järjestin koko terraarion uudestaan. Orkideani on kukkinut tosi pitkään koko kukkavanansa voimin.ostin sen 9. päivä marraskuuta eli tasan kaksi kuukautta sitten.


Maaorkideani (vasemmalla) aloittelee kukintaa, se on nupulla. Huomasin Plantagenissa samanlaisen, mutta erivärisen ja yön yli nukuttuani, kävin hakemassa sen (Ludisia Emerald Velvet).

Yksi suosikeistani on alla oleva apilan näköinen kasvi. Se kukkii runsaasti pienin valkoisin kukin.


Alla viimeisiä muistoja loppiaisesta, vaaleanpunainen amaryllis kukkii ja tontut siirtyivät odottamaan ensi joulua.