perjantai 14. maaliskuuta 2014

Helppo nakki


Ajelin töistä kotiin, kun tyttäreni pyysi minua vetämään nenänkäyttökurssin. Ööö, joo, mietin mitä keksisin porukalle.  Päätin, etten tee helposta asiasta liian vaikeaa (itselleni) ja ajattelin mennä sillä mitä on.

Kohderyhmänä oli neljä koirakkoa, koirat nuoria ja käyttötarkoitus kotikoira, tavoite aktivointi kotona.

Kaivoin siis kaksi loistavaa demokoiraani esiin ja kurssin sisältö oli yksinkertainen.

1) Hajutunnistus
2) Ilmaisu

Demo 1: Alkuhaju (teepussi), kaksi tyhjää muovimukia, joista toiseen laitetaan teepussi. Koiralle annetaan alkuhaju ja se lähtetään merkkaamaan kuppi, jossa on teepussi kätkettynä. (katso kuvat alhaalla).
Demokoira Honey: helppo nakki
Ohjaaja, minä: ehdimme harjoitella tuon kasaan puolessa tunnissa ennen tunnin alkua

Demo 2: Tokon tunnistusnouto, koira noutaa tunnistuskapuloista sen, jossa on ohjaajan haju.
Demokoira Honey: helppo nakki
Ohjaaja, minä: helppo ja näyttävä liike, tuon Honey osaa

Demo 3: Metsäjäljen keppien ilmaisu, koira etenee kepille ja ilmaisee sen menemällä maahan.
Demokoira Jedi: helppo nakki
Ohjaaja, minä: vähän jännitti, mitä tuo tekee, mutta vaikka liike on tämän kevään harjoittelun tulosta, niin demo meni hyvin häiriön alla.

Koirakoista kaksi halusi harjoitella muovimukeilla (demo 1), yksi koirakko halusi harjoitella tunnistusnoutoa (demo 2), yksi keppien ilmaisua (demo 3). Kaikki saivat jotenkin juonen päästä kiinni, toiset olivat aivan loistavia luonnonahjakkuuksia. 

Oli hauska pitkästä aikaa vetää kurssia, vaikka olenkin pyhästi päättänyt, että treenaan vain omia koiriani. Toisaalta sekä Honey että Jedi pääsivät demokoiriksi ja Honey oppi tuon uuden jutun. Lisäksi illalla vedimme vielä omat treenit Ikean parkkipaikalla toisessa porukassa.