lauantai 23. elokuuta 2014

Metsässä rymyämistä


Miten me päädyttiin takkavalkean ääreen?

Se on pitkä tarina, mutta varmaan siihen vaikutti eiliset hakutreenit. Mamman mielestä mä suhtauduin treeneihin maanisella apinan raivolla. Mun mielestä mä olin kivalla tavalla vireessä etsimään ukkoja metsästä (kaikki löytyi helposti). Mamman mielestä se lensi kuin leppäkeihäs läpi puskien mun perässä. Mun mielestä mamma oli hidas. Jos kerran piti näyttää ukko puskasta, niin eikö tarkoitus ole palata ukon luokse rivakasti?

Meillä oli siis pieniä näkemyseroja.

Mamman mielestä on noloa, kun se lentää mun perässä ja huutaa kuin torimuija. Mua se ei häiritse yhtään. Totta puhuen, kun mä pääsen kivaan vireeseen, mä en edes huomaa sitä siellä hihnan päässä painona ja huutokin häiritsee tosi vähän, kun keskityn tekemään töitä.

Mutta mamma siis stressaantui ja päätti etsiä mielenrauhaa mökkielämästä. Iskä komennettiin ukoksi metsään kolmelle piilolle. Piilo, ajettiin mökille päin vajaa kilometri, piilo, ajettiin taas umpimetsässä jne. Mamma käski  mua seuraamaan vapaana tiellä muutaman kymmenen metriä, kunnes lähetti mut perusasennosta. Jotenkin sen ääni oli niin jäätävän hyinen, etten viitsinyt kovin keulia. Kun se lopettaa huutamisen, se jotenkin muuttuu vaarallisemmaksi... Tiedä noista naisista. No iskän löysin joka kerta, mistä mamman kireä pinna hieman löystyi normaalia kohti. Rullankin muistin tuoda tullessani. 

Sitten päästiin mökille ja siellä mua odotti metsäjälki. Nakkibileet oli heti käynnissä, sillä mä löysin kaikki viisi keppiä. Ei se nyt ihan peltojälkisuoritus ollut, mutta läheltä piti.

Viimeisenä tuli esineruutu, kaikki esineet mä sieltä löysin ja kannoin mammalle (outoa, miten sen aina onnistuu hukata kamansa keskelle metsää). Tokan esineen jälkeen otin pikku piehtaroinnin, mutta tokenin toki takaisin jaloilleni.

Viimein palasimme mökille ja kaaduimme takkatulen ääreen syömään, katsomaan leffaa ja torkkumaan. Mamma katsoi leffaa iskän kanssa ja mä torkuin puoli metsää turkissani takan äärellä.

Vedonlyönti


Homman nimi: Ota kivi


Tuo se minun lähelle


Ota vasara


Hakkaa kiveä (hieman vielä tarkkuus uupuu)


perjantai 15. elokuuta 2014

Houkutusten highway


Houkutusten highway on aina yhtä hauska. Rousku pääsi radalle ja juoksi niin lujaa kuin jaloistaan pääsi.



Yael ja Rousku selvisivät ensimmäisestä karsinnasta läpi ja pääsivät uudestaan radalle.


Kotimatkalla yksi pikkumies oli kaikkensa viikonloppuna antanut ja nukahti istualleen auton takapenkille.

Doboilua messarissa pikku areenalla


Pikku areenalla oli oma näytös ja Ponu jaksoi senkin hyvin. Häiriö oli erityyppistä kuin isossa hallissa, sillä tässä yleisö oli ihan iholla kiinni.




Sitten kutsuttiinkin halukkaita kokeilemaan doboilua...



Sitä mitä isot edellä, sitä pienet perässä




Ja sokerina pohjalla, Windy dobo -mainoksessa.

Doboilua messarissa isossa hallissa


Maailman voittajanäyttely viikonloppu on ohi. Näytöksiä pyöri perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Ponu esiintyi isolla areenalla todella hyvin, vaikka olikin ensikertalainen ja ikää vain tasan 1-vuosi.






Rousku mummo kaivettiin myös naftaliinista ja se pääsi esiintymään. Rousku on jo vanha konkari messarin isolla areenalla.









Neve Messarissa


10.8.2014 Alessandra Giuseppe, Italy: 
"20 months. Good size. Not very homogenic color. Correct teeth. Correct in front. Light body. Good topline. Good angulation on the back. Sufficient moving.

BH


Me ollaan mamman kanssa treenailtu BH-koetta varten. Asiasta tietämättömille, se on palveluskoirien käyttäytymiskoe, joka on pakko suorittaa hyväksyttävästi, jotta pääsee kisaamaan.

Me ollaan mamman kanssa käyty läpi moneen kertaan, mitä tarkoittaa innostunut. Sallittua on tuijottaa mammaa innostuneesti silmiin, kaikki muu innostuneisuus on kiellettyä. Kuten esim. kaksi päivää ennen koetta olleissa treeneissä, jossa mä innostuneesti nykäisin pääni pannasta ja juoksin intoa puhkuen kunniakierroksen kentän ympäri. Se ei ollut hyväksyttävää innostuneisuutta (mamma oli aika selkeä asiasta kun mä lopulta palasin sen luokse). Samoissa treeneissä me istuttiin mamman kanssa kaikessa rauhassa kentän laidalla odottamassa omaa vuoroa, kun mä näin puskahiippailijan. Ei tuhannen tulimaista! Mähän hyppäsin pystyyn ja päästin vahtihaukun. Kovan sellaisen. Mammalta meinasi mennä pissat housuun ja kaikki muutkin jähmettyivät kirjaimellisesti siihen paikkaan. No ok, ne ei ollu koskaan ennen kuullu mun vahtihaukkua, mutta ainakin mä sain täyden huomion. Mamma toipui nopeasti ja huomasi sen puskahiipailijan mun jähmeästä kiinteästä tuijotuksesta. No joo, se hiippailija oli aika kaukana, mutta mun mielestä kukaan ei hiippaile puskissa, kun mamma istuu täysin suojattomana kentän laidalla. No oliko mamma kiitollinen? Arvatkaapa vain... Ei tullut muutkaan kiittelemään... Mä tulin tulokseen: kiittämättömyys on maailman palkka ja paras olla innostumatta mamman kanssa.


Mutta niin siis koe alkoi ja mä jäin paikkamakuuseen. Tästä me ollaan juteltu mamman kanssa. Mamman mielestä paikkamakuu tarkoittaa paikalla makaamista. Yhdessä paikassa. MAKAAMISTA. PAIKOILLAAN. Ei istumista, ei ryömimistä. Mun mielestä paikkamakuu on vähän tulkinnan alainen juttu. Jos välimatka kasvaa pitkäksi, mä näen paremmin, kun nousen istumaan. Jos mulle tulee yksinäinen olo, niin ryömimällä pääsee lähemmäksi. Ainoa asia, mistä me ollaan täysin yksimielisiä, on se, että seistä ei saa.

No siinä kävi sitten niin, että kokeessa mä en oikein nähnyt ja mulle tuli yksinäinen olo. Mutta seisomaan en noussut. Tietenkään.


Sitten tuli osio, jota mä en ole oikein koskaan ymmärtänyt, 50+50+60+50+50+60 askelta seuraamista. Mutta mä olen oppinut, ettei ihan kaikkea tarvitse ymmärtää. Jos mamma haluaa kävellä pitkin kenttää, niin siinähän me sitten kävellään. Mamma ilahtuu oudoista jutuista, mutta tässä on tarkoituksena, että me kävellään ripirinnan samaa tahtia. Nakkia sataa, kun vaan jaksaa marssia mamman tahdissa. Kävelyä, juoksua, hidasta kävelyä, käännöksiä, täyskäännöksiä, pysähtymisiä. Armeijan tarpeisiin mun rotuni on luotu ja mähän marssin...


Sitten tulee henkilöryhmä, jota on kierreltävä. Mä tiedän, että yksikään niistä ei ole mun kamu ja ketään ei saa moikata. Mamman silmiin tuijottelusta saa nakkia.


Kahdeksikkoja, kävellen ja välillä istuen.


Sitten irrotettiin hihna ja sama uudestaan.


Pyörittiin kuin hyrrät.


Mä olin tosi tyytyväinen itseeni.


Yael tosin tekstasi mammalle, että mulle tuli pissahätä kesken kaiken. Musta se ei ollut iso juttu, sillä mä kävin pissalla tosi nopeasti, tuskin kukaan edes huomasi. Paitsi ehkä tuomari. Ja yleisö.


Mutta mä olin tosi tyytyväinen itseeni.


Ja uskoisin, että kaikkien mielestä se oli hieno suoritus. Tosin se, että mä jouduin parin viikon päästä uudestaan BH-kokeeseen ja mamma muistutti, että isot pojat osaa olla hetken yksin ja pissalla on käytävä ennen koetta tai sen jälkeen, vihjasi siihen, että kaikki eivät olleet ihan tyytyväisiä. Mutta läpi tuokin ponnitus saatiin mamman suureksi riemuksi. Kiitos kaikille treenikavereille, sekä erityisesti Yaelille ja Nooralle.