Miten me päädyttiin takkavalkean ääreen?
Se on pitkä tarina, mutta varmaan siihen vaikutti eiliset hakutreenit. Mamman mielestä mä suhtauduin treeneihin maanisella apinan raivolla. Mun mielestä mä olin kivalla tavalla vireessä etsimään ukkoja metsästä (kaikki löytyi helposti). Mamman mielestä se lensi kuin leppäkeihäs läpi puskien mun perässä. Mun mielestä mamma oli hidas. Jos kerran piti näyttää ukko puskasta, niin eikö tarkoitus ole palata ukon luokse rivakasti?
Meillä oli siis pieniä näkemyseroja.
Mamman mielestä on noloa, kun se lentää mun perässä ja huutaa kuin torimuija. Mua se ei häiritse yhtään. Totta puhuen, kun mä pääsen kivaan vireeseen, mä en edes huomaa sitä siellä hihnan päässä painona ja huutokin häiritsee tosi vähän, kun keskityn tekemään töitä.
Mutta mamma siis stressaantui ja päätti etsiä mielenrauhaa mökkielämästä. Iskä komennettiin ukoksi metsään kolmelle piilolle. Piilo, ajettiin mökille päin vajaa kilometri, piilo, ajettiin taas umpimetsässä jne. Mamma käski mua seuraamaan vapaana tiellä muutaman kymmenen metriä, kunnes lähetti mut perusasennosta. Jotenkin sen ääni oli niin jäätävän hyinen, etten viitsinyt kovin keulia. Kun se lopettaa huutamisen, se jotenkin muuttuu vaarallisemmaksi... Tiedä noista naisista. No iskän löysin joka kerta, mistä mamman kireä pinna hieman löystyi normaalia kohti. Rullankin muistin tuoda tullessani.
Sitten päästiin mökille ja siellä mua odotti metsäjälki. Nakkibileet oli heti käynnissä, sillä mä löysin kaikki viisi keppiä. Ei se nyt ihan peltojälkisuoritus ollut, mutta läheltä piti.
Viimeisenä tuli esineruutu, kaikki esineet mä sieltä löysin ja kannoin mammalle (outoa, miten sen aina onnistuu hukata kamansa keskelle metsää). Tokan esineen jälkeen otin pikku piehtaroinnin, mutta tokenin toki takaisin jaloilleni.
Viimein palasimme mökille ja kaaduimme takkatulen ääreen syömään, katsomaan leffaa ja torkkumaan. Mamma katsoi leffaa iskän kanssa ja mä torkuin puoli metsää turkissani takan äärellä.
