sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kiipeän, ryömin ja kisaan


Kauden vikat agilitytreenit. Mä siis osaan kiivetä, ryömiä ja hyppiä renkaiden läpi.


Mitä muuta mä osaan? No Rally-tokoa. Siinä mamma on kyllä surkea. Meillä oli kisat ja mä olin ihan ässänä mukana jutussa. Mitä teki mamma? Esteellä 9 se pyysi mua sivulle väärältä puolelta, eikä se edes huomannut sitä. Tulokseen olisi tarvittu 70 pistettä, mutta mamman moka rokotti 10 pistettä, joten tyydyttiin sitten 65 pisteeseen. 



Mä en sanonut mitään, mutta katseeni kertoo varmasti kaiken.


Homma meni tylsäksi kisakirjoja odotellessa, joten päätin ottaa tirsat.


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Syystempaus


Kauhea kiire, pöytä, omenoita... Kuulostaako tutulta? Mulle tää oli jo ihan vanhaa kauraa. Kun haistoin omenakorin, tiesin, että mun pitää vain olla kaunis, komea ja kaikkien suosikki.

Mamma ei osannut päättää missä olisimme ja niin vaihdoimme pari kertaa paikkaa.


Paikalla oli jos jonkinnäköistä juttua, mm. pomppulinna...


...ja hevosajelua. Mä kyllä huomasin sen pollen, mutta me ollaan mamman kanssa päästy sopimukseen, että hevosia ei saa tuijotella, kytätä eikä vaania. No ei sitten tuijotettu, kytätty eikä vaanittu. Pikaisesti vain vilkaisin.


Sitten mä keskityinkin tähtenä olemiseen. Huomatkaa valoittava hymyni.


Paikalla oli järjettömän paljon vaahtosammuttimen kokoista porukkaa, mutta mä olin kuin vanha tekijä. Isoja tai pieniä, kaikki olivat tervetulleita silittelemään mua.


Mä näin joitain vanhoja tuttuja sieltä koulun tapahtumasta ja sain uusia. Lilatakkinen pikkutyttö palasi luokseni kolme kertaa ja kyseli aina huolissaan, pahoitanko mieleni kun hän lähtee pois rapsuttelemasta. Mamma vastasi puolestani, että ikävä tulee, mutta kestän sen kuin mies.


Pyhä jysäys


Mamma tuli töistä ja hotki ruokansa kauhealla kiireellä. Se heitteli tavaroita autoon ja pakkasi mut mukaansa. Mä luulin, että taas mennään treeneihin, mutta vielä mitä... Mamma kokosi pöydän ja parkkeerasi mut pöydän viereen."Nyt sinä olet palstakoira, älä häpäise minua!".

Voi pyhä jysäys, mikä ihme on palstakoira? 
Mammalla on palsta ja minä olen koira, mutta tekeekö se musta palstakoiran?


Mutta (hah hah), mammallekin tuli yllätys. Joku täti iski sen kouraan tussin, jolla pystyi antamaan hämähäkkileimoja. Ja ennenkuin huomasimmekaan, pöytämme edessä oli mahtava jono leimaa haluavia. Meidän pöydästämme oli tullut syysrastien tehtäväpiste!

Kaikki halusivat tietää, mitä rastilla piti tehdä ja mamma vastasi voipuneesti."Pitää uskaltaa antaa lappu ison mustan pelottavan koiran yli... Sekin riittää, että äitisi tai isäsi tai kaverisi uskaltaa antaa lapun leimattavaksi". Musta pelottava koira? 


Mä katselin joka suuntaan, mutta en nähnyt kuin halikoiria (bernejä punaisilla liiveillä), eivätkä ne näyttäneet pelottavilta.


Mä ajattelin ottaa lunkisti, kun sitä isoa pelottavaa koiraa ei näkynyt missään.


Sitten alkoi tapahtua... Pienenä mä pelkäsin lumiauroja ja roska-autoja. Nurkan takaa tuli yllättäen kaksi paloautoa ja mamma vähän hermostui. Mä sanoin sille, ettei noissa isoissa autoissa ole mitään pelättävää ja se onneksi rauhoittui. Mä jouduin vakuuttelemaan sille myös, ettei poksahtelevat ilmapallot ole vaarallisia, vaikka kyllä mä itse niitä pienenä pelkäsin.
'


Mä olin niin suosittu... mutta itse en ollut hämmästynyt, kyllä mä aina parit halibernit päihitän. Mun on vaikea edes kuvitella, että joku ei ihastuisi mun valloittavaan olemukseen. Päihitin halibernit siinäkin, että pikkutyttöjen lisäksi pikkupojat ja iskät tuli silittelemään mua.


Ilta loppui diskoon, joka innosti kaikki mukaan tanssimaan. Mutta mamma sanoi, että mä en tanssi, vaan olen enemmän niinkuin yleisönä. Niin me sitten oltiin yleisönä mamman kanssa.

Mä selvisin illasta melkein kommelluksitta. Yhden kerran mun häntään tarttui tikkari, kun mä iloisesti viuhutin häntääni pikkutytön vieressä. Onneksi ei tullut itkua menetetystä tikkarista ja tikkarikin irtosi hännästä, kun mamma sen siitä repi irti. 

Koiratanssituomarina Lempäälän kisoissa


Viime lauantai meni kisoja tuomaroidessa. Kisojen ehdottomasti paras kohokohta oli allaolevan koirakon esitys. Se oli oivaltava, kiva ja hyvin harjoiteltu. Lisäplussia sai koiran rodusta, joka ei ole niitä helpoimpia koulutettavia.


Esitykseen vauhtia keppihevoosen kanssa.


Sama esiintyjä vielä uudestaan alla olevassa kuvassa toisen koiransa kanssa HTM puolella.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kärryt


Mä huolestuin heti kun näin ison paketin lattialla.


Ohjeet näyttivät monimutkaisilta...


Pelkäsin pahinta, mutta tätä en osannut odottaa.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Mökillä


Miten me päädyttiin tuohon? Minä, 3 isovillaa ja 2 pikkuvillaa? Jos teillä on vaikeuksia erottaa kuvasta meitä, niin Diudi on takaikkunan vieressä (mun paikka), Ponu sen kyljessä, mut on litistetty vasempaan seinään, pikkuvillat Honey ja Rousku keskellä, Windy yritti koko ajan vihjailla, että se voisi istua etupenkillä. Mutta matka siis liittyi energiatasoihin, tiedättehän. Kun energiatasot kasvavat, mammalle tulee mieleen viedä meidät mökille. Tällä kertaa kyse ei ollut mun energiatasosta, vaan noiden kolmen isovillan energiatasosta.


Ensimmäiseksi on tietty suunnistettava järvelle ja otettava hörpyt.


Järvihörpyt saa mun jalat ei niin tyylikkään näköiseksi.


Alla mun järvihepuli



Sitten meidän yhteinen juoksuhepuli mökiltä järvelle. 
Valitettavasti isovillat oli mua nopeampia, pakko myöntää.



Sitten nujuutusvideo, kun mä vihdoin sain Ponun kiinni.



Mutta kyllä me Ponun kanssa ollaan kamuja. Tässä kukkulan kuninkaita. Tyttöjä ei huolittu mukaan.



Mökillä oli kanttarelleja


Ruusu kukki


Ja paljon kärpässieniä


Mä piehtaroin koko rahan edestä, ennenkun mut taas pakattiin autoon villajengin kanssa.

Mölysammakko?


Kun bongasin tälläisen otuksen Espoosta olin aika täpinöissäni. Se näyttäisi olevan mölysammakko

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että:

"Mölysammakkoa tavattiin vuosina 1937–1960 Suomessakin Helsingin Vanhankaupunginlahdella ja myös Porvoossa Porvoonjoen suun suistoalueella.. Äänekkäästi kurnuttavat sammakot häiritsivät rannoilla mökkeileviä ihmisiä. Viimeinen mölysammakko ammuttiinkin Suomen luonnosta vuonna 1960, ja sen jälkeen lajista ei tehty Suomessa havaintoja vuosikymmeniin. Mölysammakon lienee joku tuonut tänne ja mahdollisesti vesien saastuminen pilasi sen elinmahdollisuudet.

Vuonna 2008 lintuharrastajat havaitsivat Turun Ruissalossa vihersammakoita. Eläimet ovat runsastuneet nopeasti uusilla elinpaikoillaan ja on levinneet muutamassa vuodessa jo Turun naapurikuntiinkin. Vieraslajina vihersammakoiden epäillään jossain määrin kilpailevan elintilasta Suomen luonnon alkuperäisten sammakkolajien kanssa.

Vuonna 2013 Lounais-Suomessa havaittiin vihersammakoista varmuudella lessonansammakoita ja syötäviä sammakoita. Suuri osa alueella tehdyistä mölysammakkohavainnoista saattaa koskea jälkimmäistä lajia, joka on mölysammakon tavoin iso, vihreä ja äänekäs."


Öljyntorjuntakurssilla


Pääsin WWF:n järjestämälle kurssille. Teoriaosuus oli mielenkiintoinen ja käytännön harjoittelun osalta päivä oli kaunis. Nyt on homma hanskassa, siis ainakin aurinkoisena päivänä kun öljyn virkaa toimittaa turve...

Toivottavasti taitoja ei tarvitse koskaan, mutta jos tarvitaan, olen vapaaehtoisten listalla.

DoggyRun


DoggyRun järjestettiin Helsingissä ja mamma päätti, että se on kuin luotu mua varten. Iskä, Michael ja minä päätettiin, että juostaan viiden kilometrin lenkki.


Pikkuvillat oli mukana kannustusjoukkoina ja niin me istuttiin ja odoteltiin startin alkua porukalla.



Mukana oli mm. pingviinejä...


Siinä me sitten odoteltiin starttia lähtöviivan tuntumassa.


Tämä oli niitä hetkiä, kun  piti olla innostunut mamman haluamalla tavalla. Näyttää skarpilta, mutta olla täysin välinpitämätön pingviinejä, ihmisiä, koiria tai yhtään mitään muutakaan kohtaan. Sitähän me ollaan harjoiteltu ja kyllä se multa sujui.
'

Lähtö lähestyi ja tunnelma tiivistyi. Mamma komensi iskän ja Michaelin mun molemmin puolin. En kyllä käsitä miksi.


Paikoillanne, valmiit, hep!


Ja niin me startattiin...


Poliisitytöt ihan perässämme.


Ja porukkaa riitti ja riitti...


Sitten tulimme metsän kätköistä maaliin!


Loppukiri!


MTV oli paikalla


Mamma kysyi iskältä muina miehinä, miksi matka kesti kauemmin kuin oli arvioitu. Silloin iskä mulkaisi minua tosi rumasti. Mutta mä vain katselin pilviä taivaalla ja vähän tapailin viheltelyä. Kun oltiin juostu pari sataa metriä, mä huomasin, että mamma oli jäänyt jonnekin. No mitä mä tein? Mitä te olisitte tehneet? Mä heittäydyin maahan. Iskä kertoi, kuinka mäyräkoiratkin ohitti meidät ja kaikki nauroivat, kun iskä ja Michael yritti kammeta mua pystyyn. Viiden minuutin päästä mä ymmärsin, että mun ainoa vaihtoehto löytää mamma on juosta eteenpäin ja vastentahtoisesti mä nousin ja lähdin juoksemaan. Mutta juuri kun mä olin menettämässä toivoni, arvatkaa kenet mä näin maaliviivan luona? Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ensi kerralla pidän mammaa tarkemmin silmällä.