sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Makroilua


Vävyehdokkaani halusi vuosia sitten järkkärin, mutta oli rahaton. Koska tarvitsin koiranäyttelyihin hyvää kameraa (valaistus, etäisyys & liikkuva kohde), päätimme ostaa yhteisen kameran. Vävyehdokkaasta tuli vävy ja jossain vaiheessa hän osti oman kameran, vanhan jäädessä minulle. Tuo vanha Canonin 500D on kuitenkin palvellut uskollisesti koiranäyttelyissä. Sen kanssa kameralaukussa on harjoja, saksia, kampoja, näyttelyklippejä, kumilenksuja, näyttelyhihnoja, kakkapusseja jne jne. 


Tänään Facebookin makrokuvauspalstalla kuitenkin virisi kekustelu loittorenkaista. Minä tietysti ihan kuutamolla, mutta keskustelu muuttui kiinnostavaksi ihanien kuvien myötä. Puolituttu puutarhaharrastaja, selvästi kameraguru, auttoi minut kartalle keskustelussa seurauksella, että tilasin ikiomat loittorenkaat (netin ihana maailma verkkokauppoineen).


Mutta innostuin sen verran, että kaivoin makrolinssin kameralaukustani (muistelin, että sellainen siellä jossain oli koiratavaroiden keskellä) ja manuaalin, jotta sain linssin paikoilleen.


Jos kesällä ei ole mitään tekemistä, näette minut ryömimässä maastossa uusien loittorenkaitteni kanssa.