torstai 6. huhtikuuta 2017

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Ylituomareiden koulutuspäivä


Tänään oli ylituomareiden pakollinen koulutuspäivä, keski-ikä oli aika korkea ja yllätyin kun kysyttiin, ketkä eivät koskaan ole olleet sosiaalisessa mediassa. Kymmenen-kaksikymmentä kättä nousi, en olisi ikinä osannut arvata. Osa luennoitsijoista oli hyviä ja päivä sujahti ennen kuin huomasinkaan loppua kohti.

Pennut 6 viikkoa


Pennut kasvavat ja ensimmäiset seisontakuvat. Ne ovat melkein kuin kaksi marjaa, en osaa päättää kummasta pidän enemmän...

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Pennut 5 viikkoa

video

Iiris hoitaa pennut, en ole joutunut vielä kakkoja siivoamaan. Se jaksaa myös leikkiä pentujen kanssa pitkiä pätkiä ja nukkuu päivälläkin niiden kanssa.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Mökillä


Mökillä pattereita lataamassa



Sää oli mitä mainioin

Pennut 3 viikkoa


Pennut ovat kolmeviikkoisia ja syötävän söpöjä, ne ovat vielä "kasanukkujia" eli nukkuvat kasassa.


Mutta pääsevät jo liikkeelle, vaikka kävely ei olekaan vielä kovin tyylikästä, enemmän ryömimistä...


Istuminen jo onnistuu...


Päikkärit


Ihmisvauvoja yökyläilemässä


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Pennut 2 viikkoa


Pennut ovat syötävän suloisia, niillä alkaa silmät avautumaan ja nyt viikonloppuna vaihdoimme pienen pentukopan isompaan. 

Mökillä


Aamulla treenasimme sekä lähetystä oikealle että vasemmalle, mutta myös leikkiä "tunnista oma nimesi". Leikin säännöt olivat helpot. Istu paikoillasi kunnes sinua kutsutaan nimeltä. Leikki sujui hyvin ja juustoa virtasi kaikkien suuhun.


Iltapäivällä ajoimme mökille, sillä perjantaina oli valvontakameraan ilmestynyt ihmisen jalan jäljet talomme eteen. Lähdimme siis niitä ihmettelemään. Näyttäisi siltä, että sähkömittaria oli käyty lukemassa.


Mutta oli siellä paljon muitakin jälkiä lumessa.



Aurinko paistoi ja sää oli aivan ihana.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Vierailijoita


Eetu ei ole vaaleanpunainen, syyllinen väriin löytyy kukkalampuistani... Aku ja Eetu olivat meillä viikonlopun Emilian kanssa.


Lepohetki...

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Yllättäjä


En tiedä, auttoiko tukan leikkaaminen alas, mutta blondistani on kuoriutumassa harrastuskoira. Tänään Bruno oli todellinen yllättäjä hajutreeneissä. Se käytti kuonoaan ja ilmaisi hyvin.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Pennut syntyivät


Iiriksen pennut syntyivät sopivasti juuri, kun tyttöni oli kyläilemässä. Hän on parempi kätilö kuin minä ja on aina mukavaa, kun on joku vierellä.


Painot 212 g ja 216 g, vertailuna Murun (täyssisko), paino 186 g

perjantai 27. tammikuuta 2017

Lily parka...


Lilyllä on ihottumaa, joka on taas mennyt pahemmaksi. Rasvausta, kaulus ja käsky laihdutuskuurille... Se ei vielä inhoa minua, mutta aikamoinen pahis taidan olla sen elämässä...

maanantai 23. tammikuuta 2017

ROP, CACIB, SERTI!


Muruliini nappasi koko potin Turun kv-näyttelyssä :)





22.1.2017 Turku KV Dupas Jean-Jaques, France:"High quality bitch. Could be a perfect illustration of the standard. Typical movement. Very arrogant. She can come to France." NUK1, ROP, SERTI, CACIB


Meillä oli myös pikkuisia yökylässä...


lukuhetki


Emilia osaa pelata jo pelejä

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Fleda veks


Mitä tapahtui??? Yhtenä päivänä kone sanoi surrurrur ja minulle tuli uusi sporttinen look... Ensin lähti päätukka pampuloineen...


sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Lontoo



Suunnitelmissa piipahtaa Lontoossa, menovinkkejä

Kartta: nähtävyydet

Lento 8:05 -> 9:10 Gatwick

Hotelli Regency House Hotel

Ti

National Gallery

Saint Paul Cathedral, 16£, St Paul's Cathedral, St Paul's Churchyard, London, EC4M 8AD12.30-16.00

Sherlock Holmes museo, 15£, 221b Baker Street, 9.30-18.00
SMX 7-17.30

Harrods

Ke

British Museum 16,50£, Great Russell Street, London, WC1B 3DG, 10.00-17.30
Muumiot, Rosetten kivi

Hyde Park

Big Ben

Hop on Hop off

To

Ripley, Believe it or not

Lounas?

15.30 Iltapäivä, ostoksille

***
Lento 9:50 -> 14:40